Historia

Ensimmäinen UudenPolvenMuseon tanssitapahtuma yllätti järjestäjät suosiollaan

12.8.2007 paikalle Säynätsalon vanhaan teollisuushalliin kerääntyi satoja tanssin uusia ja vanhoja katsojia helteisenä päivänä.

Ensimmäisenä vuonna ohjelmisto kokosi yhteen keskisuomalaisia ja keskisuomalaislähtöisiä tanssitaiteilijoita. Tapahtumassa nähtiin kaksi ensi-iltaa ja neljä muuta nykytanssiteosta.

Lopuksi oli koko tapahtumaa juontaneen Teija Häyrysen vetämä yleisökeskustelu, jonka aikana yleisöllä oli mahdollisuus kysellä esiintyjiltä ja järjestäjiltä mieltään askarruttavia kysymyksiä.

Tapahtuma saa jatkoa

Vuonna 2008 Keski-Suomen tanssikesä huipentui jälleen sunnuntai-iltana 10.8. Säynätsalossa. Esiintyjinä nähtiin jälleen keskisuomalaislähtöisiä tanssitaiteilijoita ja yleisö viihtyi.

Kolmantena vuonna ohjelmisto laajeni entistä valtakunnallisemmaksi. Keskisuomalaislähtöisyyden rinnalla nähdään teos Itäisen tanssin aluekeskuksen ohjelmistosta.

Ohjelmistot

2010

  • Heikkilä Elsa: Tunsitko minun kuiskailevan?
  • Kautto Mira & koreografi Johnson-Small Jamila: Kitchen dances
  • Rancid Rockers: What was that?!
  • Ratinen Helena: Lupaus paluusta
  • Tolander Emma: ÖFA: Emma, don't move to Finland!

2009

  • Koreografia ja tanssi Saara Hurme: Just
  • Tanssi Sini Haapalinna, Anna-Kaisa Hirvanen, Jaana Klevering. Musiikki Eija Kankaanranta, Jaap Klevering: Beyond Improvisation Collective
  • Anna-Kaisa Hirvanen ja Hanna Pihko: Videoteos - Viisi Elementtiä
  • Koreografia ja tanssi Hanna Pihko: Terveisiä maalta

2008

  • Elina Häyrynen ja Veli Lehtovaara: Katoamispisteet
  • Terhi Kuokkanen, Veli Lehtovaara, Jaakko Nieminen, Jukka Tarvainen ja Elina Häyrynen:Kohtauspaikka
  • Jaakko Nieminen, Jukka Tarvainen, Elina Häyrynen, Terhi Kuokkanen ja Veli Lehtovaara: Ruutu D5
  • Katariina Hiukka ja Maria Ylönen: Kahden keikka

2007

  • Veli Lehtovaara Helsingistä teoksella Ihmiskirjasto
  • Elina Häyrynen Amsterdamista teoksella Muistipeli
  • Elli Pulkkinen Barcelonasta Kati Raatikaisen koreografialla Making off
  • Äänekoskelaisen Hanna Savolaisen teos Käyntikortti 2: neiti Helena Tiilikainen
  • Hankasalmelaisen Inga Sipon teos Sekoita puuroa, pyhä Vito
  • Tanssija Noora Nenosen ja graafikko Aino-Kaarina Pajarin yhteinen work-in-process teos Carborundum-tanssi, rundi 1