Uudet tuotannot -tuotantohaku vuodelle 2013 on auki!

Sisä-Suomen tanssin aluekeskus / Pirkanmaa tuotantotuki vuodelle 2013 hakuaika on 2.5.-15.6.2012.

Tukea voidaan myöntää Pirkanmaan alueelle toteutettaville ammattikentän uusille teoksille tai taiteellisille projekteille. Tuotantotuki sisältää rahallisen osuuden, tuotantokonsultaatiota sekä tiedotusta. Ensisijaisesti tuki on kohdistettu freelance- tanssitaiteilijoille. Myönnettyä tukea hallinnoi aluekeskus ja se kohdennetaan pääosin palkkauksiin. Tuki on aina osa kokonaisrahoitusta, joten valitut teokset tarvitsevat myös muuta omarahoitusta teosten toteuttamiseksi. Tukea ei myönnetä takautuvasti.

Lue lisää tukimuodot -sivuiltamme.

Aluekeskukselle hyvinvointiavustukset Pirkanmaan ja Hämeen taidetoimikunnilta

Sisä-Suomen tanssin aluekeskus on saanut hyvinvointiavustuksia Pirkanmaan ja Hämeen taidetoimikunnilta. Opetus- ja kulttuuriministeriö siirsi kulttuurin hyvinvointivaikustusten tukemisen vuonna 2012 alueellisille taidetoimikunnille, joille kullekin annettiin avustuksiin 25 000 euron määräraha.

Pirkanmaan taidetoimikunta / kulttuurin hyvinvointivaikutukset 3000 €

Sisä-Suomen tanssin aluekeskus / Pirkanmaan Tanssin Keskus ry sai 3000 euron avustuksen “Kun saavumme tähän hetkeen” -esityskokonaisuuden toteuttamiseksi n. viidessä pirkanmaalaisessa kunnassa syksyllä 2012. Kokonaisuus pitää sisällään esityksen, jossa kohtaavat tanssi, runot ja musiikki sekä keskustelun esiintyjien ja osallistujien kesken. Kun saavumme tähän hetkeen -kokonaisuuden esitysyhteistyökumppaneina ovat tahot, jotka toimivat eri sukupolvia yhdistäen.

Hämeen taidetoimikunta / Kulttuurin hyvinvointivaikutukset 5000 e

Sisä-Suomen tanssin aluekeskus on saanut Hämeen taidetoimikunnalta 5000 euron avustuksen “Kohtaamisia yhteisöissä” -kokonaisuuden toteuttamista varten. Kohtaamisia yhteisöissä – tanssin ammattilaisten perehdytys yhteisötanssin lähtökohtiin suunnataan Kanta- ja Päijät-Hämeen tanssin ammattilaisille. Kokonaisuuden tavoitteena on lisätä osallistujien ammattitietoutta ja ymmärrystä yhteisötanssin mahdollisuuksista erilaisissa ympäristöissä ja kohderyhmissä. Kokonaisuus toteutetaan syksyllä 2012 ja kouluttajana toimii yhteisötanssin asiantuntija Marjo Hämäläinen.

Liikettä!-festivaalin kuvia verkossa

Marraskuisen Liikettä!-festivaalin kuvia löytyy vihdoin ladattuna nettisivuiltamme osoitteesta www.sisasuomentanssi.fi/pirkanmaa/kuvagalleria.

Sisä-Suomen tanssin aluekeskukselle avustukset Pirkanmaan ja Hämeen rahastoilta

Sisä-Suomen tanssin aluekeskukselle on myönnetty 6000 € Hämeen rahastolta Hämeen alueen yhteisen tuottajan palkkaukseen, sekä 6000 € Pirkanmaan rahastolta residenssiyhteistyön toteuttamiseen Berliinin Nordwind -festivaalin kanssa.

Hämeen rahaston apurahat
Pirkanmaan rahaston apurahat

Pirkanmaa ja Häme

Toiminnanjohtaja
Piia Kulin
gsm. 050 552 1138
piia.kulin(at)sisasuomentanssi.fi

Postiosoite:
Sisä-Suomen tanssin aluekeskus
Ahlmanintie 63
33800 Tampere

Keski-Suomi

Toiminnanjohtaja
Pauliina Lapio
gsm. 044 399 2234
pauliina.lapio(at)sisasuomentanssi.fi

Postiosoite:
Sisä-Suomen tanssin aluekeskus
Asemakatu 6
40100 Jyväskylä