Kansainvälinen Tanssin päivä – Tampereella tapahtuu

<- takaisin

Kansainvälisenä tanssin päivänä perjantaina 29.4.2011 tanssi jalkautuu kaupungin kaduille ja tapahtumia nähdään eri puolilla Tamperetta aamusta iltaan. Päivä huipentuu Tanssin päivän näytökseen joka alkaa Pakkahuoneella klo 18.00. Noin kaksi tuntia kestävässä näytöksessä Pakkahuoneen lavalle nousee yhteensä 15 ryhmää jotka edustavat pirkanmaalaisia tanssikouluja, -ryhmiä, -yhdistyksiä ja seuroja.

Aikaisemmin päivällä tanssijat käyvät ilahduttamassa kaupunkilaisia mm. palvelutaloissa, päiväkodeissa, ostoskeskuksissa ja kaupungin kaduilla. Tanssijoihin voi päivän aikana törmätä esimerkiksi Koskikeskuksella, Siperiassa… Luvassa on tanssia palvelutalojen asukkaille, ohjelmaa päiväkotien vappuhulinoihin sekä yllätysesiintymisiä kauppakeskuksissa kulkeville kaupunkilaisille.

Päivän tapahtumia

Noin klo 9.30 Aamulla muutama keskustan alueen päiväkoti pääsee näkemään ennakkopalan Anu Silvennoisen ja työryhmän tulevasta lapsille suunnatusta flamencoesityksestä Maalarin harmaa päivä. Esitykset nähdään osana päiväkotien vappuriehaa, eivätkä ne ole yleisölle avoimia. Maalarin harmaa päivä saa ensi esityksensä kesäkuussa 2011.

Klo 12-13 Tanssijoiden kuoro liikkeellä keskustan alueella.

Klo 13 Palvelutalo Keinupuistossa Hervannassa esiintyy monikulttuurinen tanssiryhmä Elo Marjut Mbonda-Bipellan johdolla. Esityksen nimi on Elo, ilo tanssien. Palvelutalo Kotipirtissä taas nähdään kantritansseja joita esittää Kantrikerho Jazzbox.

Noin klo 13.45 sekä myöhemmin noin klo 16 Koskikeskuksella kannattaa kulkea silmä tarkkana. Tanssivälähdyksestä vastaavat Valkeakoskelaisen Tietotien lukion Wanhat.

Noin klo 15 Siperiassa liikkuvat voivat myös varautua tanssilliseen yllätykseen.

Klo 17 voi Koskikeskuksella heittäytyä tanssin pyörteisiin, kun Maailmantanssi ry opettaa yleisölle bulgarialaisia kansantansseja. Osallistua voi siis joko katselemalla tai itse tanssimalla.

Noin klo 17 voi Tullikamarin aukiolla tutustua Sambakoulu União da Roseiran toimintaan. Aukiolta onkin helppo siirtyä sisätiloihin Pakkahuoneelle seuraamaan koulun toimintaa käytännössä. União da Roseira nimittäin aloittaa klo 18 alkavan Tanssin päivän näytöksen.

Tanssin päivän näytös Pakkahuoneella klo 18

Klo 18 alkaa Tullikamarin Pakkahuoneella Tanssin päivän näytös, jossa lavalle nousee noin kahden tunnin aikana viisitoista pirkanmaalaista tanssikoulujen, -ryhmien, – seurojen ja yhdistysten ryhmää ja luvassa onkin riemukas ilta erilaisten tanssilajien ja -tyylien parissa.

Yleisöllä on näytökseen vapaa pääsy (takit saa jättää valvottuun narikkaan yhden euron narikkamaksua vastaan).

Tanssinpäivän näytöksen esiintyjät esiintymisjärjestyksessä ovat:

Sambakoulu União da Roseira
Baletti- ja tanssistudio Teija Suova
Tanssitehdas Kabanov
Tanssiryhmä Razzmatazz
Studio Move / Kolibrit
…tanssiin kutsu…elwa molin
Irish Dance School Tampere
Tampereen konservatorio, tanssiopisto
Tampereen Sisu ry / Sisukkaat
Tampereen Nuorisoseura ry / Vinkkarit
Haaremin Helmet
Mihrimah ry
Tanssistudio Jazzscope
Tanssistudio Hip Hop House
Yulunga

Pirkanmaa ja Häme

Toiminnanjohtaja
Piia Kulin
gsm. 050 552 1138
piia.kulin(at)sisasuomentanssi.fi

Postiosoite:
Sisä-Suomen tanssin aluekeskus
Ahlmanintie 63
33800 Tampere

Keski-Suomi

Toiminnanjohtaja
Pauliina Lapio
gsm. 044 399 2234
pauliina.lapio(at)sisasuomentanssi.fi

Postiosoite:
Sisä-Suomen tanssin aluekeskus
Asemakatu 6
40100 Jyväskylä