Kuusen alta heränneet

Tampereen konservatorion kansantanssijat, ohjaus ja koreografia Ari Numminen ja Jouni Prittinen

Kuusen alta heränneet on Tampereen konservatorion kansantanssin ammattiopiskelijoiden esittämä tanssiteos. Teoksen lähtökohtana on ollut opiskelijoille annettu kesätehtävä oman suvun tutkimisesta n.100 vuoden marginaalilla. Opiskelijoitten tutkimus on tuottanut mielenkiintoisia pieniä tarinoita, henkilöhahmoja, kohtaloita, suurten yhteiskunnallisten ja kansainvälisten tapahtumien vyöryssä.

Kunnianhimoinen pyrkimyksemme on luoda aineistosta, kertomuksista ja henkilöistä näyttämöllinen kuvasto, joka kerrotaan liikkeen, kerrottujen tarinoitten ja supisuomalaisen kuorolaulun avulla.

Teoksen lähtökohta on ollut ennen kaikkea koulutuksellinen. On pyritty asettamaan tanssinopiskelijalle ilmaisullisia vaatimuksia, joita tämän päivän esityksellisissä haasteissa joutuu kohtaamaan lähtien puheesta, laulusta ja tietenkin erilaisten tanssityylien hallitsemisesta, oman näyttämöllisen mielikuvituksen kehittämisestä perustuen itsenäiseen ajatteluun.

Teos on kahden erilaisen, mutta kauan jo yhteistyössä toimineiden koreografin Ari Nummisen ja Jouni Prittisen yhteisohjaus. Laulujen harjoittamisesta ja sovituksista vastaa Ritva-Liisa Kangasluoma.

Paikkakunta: Tampere
Paikka: Hällä-näyttämö
Osoite: Hämeenkatu 25

Liput: 12 / 6 €
12 / 6 €. Varaukset Tanssiteatteri MD, puh. 050 55 66 025 tai liput@tanssiteatterimd.fi. Lippuja myy myös Piletti.
Lisätietoa: www.tampereenkonservatorio.fi

Järjestäjä
Tampereen konservatorio
toimisto (at) tampereenkonservatorio.fi

Pirkanmaa ja Häme

Toiminnanjohtaja
Piia Kulin
gsm. 050 552 1138
piia.kulin(at)sisasuomentanssi.fi

Postiosoite:
Sisä-Suomen tanssin aluekeskus
Yliopistonkatu 58 D
33100 Tampere