Yhteisötanssifestivaali Tampereella elokuussa 2012

TIEDOTE 16.5.2012
Julkaisuvapaa

Valtakunnallinen Yhteisötanssifestivaali järjestetään Tampereella 22.–26.8.2012. Tänä vuonna festivaalin teemana on yhteisötanssi ja muut taiteet.

Festivaalilla tullaan viiden päivän aikana näkemään monipuolinen kattaus yhteisötanssia. Mukana on kansainvälisiä vieraita, useita eri yhteisötanssiryhmiä, ammattilaisia ja harrastajia.

Ohjelmistossa on mukana mm. kuvataidetta, tanssia ja musiikkia yhdistelevä kokonaistaideteos Hymyilevät kädet, joka on saanut alkunsa kuvataiteilija Rafael Wardin innostuksesta tanssiin. Persialaisesta runoudesta ammentava teos tuo ainutlaatuisella tavalla yhteen eri sukupolvien ja taiteenlajien edustajia. Esityksessä Wardin teokset ovat läsnä näyttämöllä ja hän myös itse tanssii teoksessa yhdessä Raisa Vennamon ja Maija Karhusen kanssa. Hymyilevät kädet esitetään Hällä-näyttämöllä lauantaina 25.8.

Sunnuntaina 26.4. Hällä-näyttämöllä nähdään tanssiteatterin keinoin nuorten maailmaa lähestyvä, osallistava teos Olenko olento, johon koreografian on tehnyt Satu Tuomisto.

Kotimaisen ohjelmiston lisäksi festivaalilla on luvassa myös kansainvälisiä vieraita. Iso-Britanniasta Tampereelle saapuvat ”yhteisötanssiguru” Christopher Thomson ja koreografi Rosemary Lee. Suurien joukkojen koreografina tunnetun Leen luento ja workshop järjestetään torstaina 23.8.

Festivaalilla ovat mukana myös kuvataiteilija Meri Westlin, tanssitaiteilijat Tuula Linnusmäki, Jenni Koistinen, Kirsi Heimonen, Maija Ikonen ja Maria Kananen, Suvi-Maria Helin (flamenco) yhdessä Liisa Jaakonahon (buto)ja flamencomuusikoiden kanssa, Johanneksen koulu sekä Roskis kollektiivi. Lisäksi esiintyvät yhteisötanssiryhmät 60+, Tosimiehet, Päivätoimintakeskus Sinikello, Viialan Yhteisötanssijat ja Tampereen tanssiva yhteisö.

Suuri osa esityksistä on ilmaisia ja tarjolla on myös yleisölle avoimia työpajoja sekä yhteisöllinen sunnuntaipiknik. Vuoden 2010 festivaalin tavoin myös tänä vuonna on mahdollista aloittaa festivaalipäivät pääkirjasto Metsossa järjestettävillä avoimilla aamutansseilla.

Yhteisötanssifestivaalin järjestää Sisä-Suomen tanssin aluekeskus ja Yhteisö tanssi ry yhteistyössä Tampereen kaupunginkirjaston kanssa. Festivaalia ovat tukeneet Valtion tanssitaidetoimikunta, Pirkanmaan taidetoimikunta ja Tampereen kaupungin kulttuuripalvelut. Taiteellisena johtajana toimii yhteisötanssitaiteilija Marjo Hämäläinen.

Lisätiedot:

Taiteellinen johtaja
Marjo Hämäläinen
045 652 1138 / marjo.hamalainen(at)yhteisotanssi.fi

Tuotanto- ja markkinointiassistentti
Kirsi Soini
Sisä-Suomen tanssin aluekeskus
044 023 8138 / kirsi.soini(at)sisasuomentanssi.fi

Kansainvälistä tanssin päivää juhlitaan taas 29.4.

Sunnuntaina 29.4.2012 juhlistetaan jälleen Tanssin päivää. Kansainvälisen tanssin päivän viettäminen aloitettiin 30 vuotta sitten, vuonna 1982, UNESCO:n Kansainvälisen Teatteri-instituutin tanssikomitean toimesta. Idean takana oli komitean suomalaisjäsen Doris Laine.

Kansainvälisen tanssin päivän tavoitteena on on lisätä tanssin ja tanssitaiteen näkyvyyttä ja juhlistaa tanssia kaikille ihmisille yhteisenä ilmaisumuotona. Päivää vietetään eri puolilla maailmaa. Tämän vuoden pääjuhla järjestetään UNESCO:n rakennuksessa Pariisissa. Suomessa Tanssin päivän tapahtumia ovat mukana järjestämässä lukuisat tanssin ammattilaiset, opiskelijat ja harrastajat, tanssin aluekeskukset, tanssikoulut, tanssiryhmät sekä muut tanssiyhteisöt ja kulttuurialan toimijat.

Tampereella Tanssin päivään juhlistetaan Pakkahuoneella järjestettävässä Tanssin päivän näytöksessä, jossa lavalle nousee 16 eri tanssiryhmää. Tanssilajit ovat edustettuina monipuolisesti klassisesta baletista reggaetoniin, hiphopiin ja streetiin. Tapahtuman järjestää Sisä-Suomen tanssin aluekeskus yhteistyössä Tampereen kaupungin kulttuuripalveluiden ja Maailmantanssi ry:n kanssa. Näytös nähdään Pakkahuoneella sunnuntaina 29.4. klo 16-18.

Lisäksi Sisä-Suomen tanssin aluekeskus järjestää tanssin päivän tapahtumat myös toimialueillaan Kanta- ja Päijät-Hämeessä.

Kansainvälisen tanssin päivän julistuksen on tänä vuonna laatinut belgialainen tanssija-koreografi Sidi Larbi Cherkaoui.

Lisätiedot:

Kirsi Soini
tuotanto- ja markkinointiassistentti
Sisä-Suomen tanssin aluekeskus
044 023 8138 / kirsi.soini@sisasuomentanssi.fi

Tanssikoulu 1st Step hakee päätoimista tanssinopettajaa Forssaan.

Opetus tunnit.: lastentanssi3-4v.,4-5v.,5-6v.., nykytanssi 7-8v., 8-9v.,10-13v.,14v-,

alkeisbaletti, baletti1-3 tasot ,nuoriso baletti alkeet, jazztanssi, disco/showtanssi, syvävenytys. Jos osa hip-hoppia on mahdollisuus pitää myös nämä tunnit.

Etsimme uutta opettaja kuka olisi halukas ja pystyy opettamaan monipuolisesti. Haasteellinen työ taidokkaalle ja osaavalle opettajalle.

Maksetaan STTL:n mukainen tuntipalkka.

Avoimet hakemukset 21.4 mennessä osoitteeseen dany.reiner@pp.inet.fi


Tanssin aluekeskusverkoston yhteistuotanto valmiina kiertueelle

TIEDOTE 20.3.2012
Julkaisuvapaa

Pressikuvat osoitteessa www.sisasuomentanssi.fi/pirkanmaa/kuvat

Tanssin valtakunnallisen aluekeskusverkoston ensimmäinen yhteistuotanto, tamperelaisen VAPAAkollektiivin teos Ihana ja hieno saa ensi-iltansa Tampereella 17.4. Tanssivirtaa-festivaalin avajaisteoksena.

Tampereella teoksesta nähdään lisäksi esitykset 25. ja 26.4., joiden jälkeen se lähtee kiertueelle. Vuoden 2012 aikana Ihana ja hieno tullaan näkemään ainakin Kuopiossa (3.5.), Oulussa (8. ja 9.6.), Turussa (5. ja 6.10.), Helsingissä (8. ja 9.12.) sekä Pohjanmaalla ja Jyväskylässä. Pohjanmaan ja Jyväskylän aikataulu selviää myöhemmin.

Täydellisyyden tavoittelua käsittelevä Ihana ja hieno on viidelle naistanssijalle koreografioitu voimakkaan fyysinen ja ajankohtaista aihettaan syväluotaava kokoillan tanssiteos. Koreografian teokseen on tehnyt VAPAAkollektiivissa kutsuttuna vieraileva Janina Rajakangas.

VAPAAkolletkiivi on tamperelainen freelance-ammattitaiteilijoista koostuva ryhmä. Ihana ja hieno -teoksessa kollektiivista tanssivat Maija Ikonen, Maria Kananen, Terhi Kuokkanen ja Outi Yli-Viikari sekä vierailevana Rea-Liina Brunou. Valosuunnittelusta vastaa Tero Koivisto, pukusuunnittelusta Maria Hämäläinen sekä äänisuunnittelusta Jouni Tauriainen (vier.).

Teoksen yhteistuottajina toimivat Sisä-Suomen tanssin aluekeskus, Itäinen tanssin aluekeskus, Pohjoinen tanssin aluekeskus, Pohjanmaan tanssin aluekeskus, Läntinen tanssin aluekeskus ja Tanssin aluekeskus Helsinki.

Pressipaketti osoitteessa www.sisasuomentanssi.fi/pirkanmaa/pressipaketit

Lisätiedot:

Kirsi Soini
tuotanto- ja markkinointiassistentti
Sisä-Suomen tanssin aluekeskus
044 023 8138 / kirsi.soini(a)sisasuomentanssi.fi

Haastattelut:

Terhi Kuokkanen
tanssija
VAPAAkollektiivi
0400 651 916 / terhi.kuokkanen(a)gmail.com

Musiikkiteatteriesitys Kivenkantajat valmistuu Johanneksen koululla

Johanneksen koululla Tampereella valmistuu kevään 2012 aikana musiikkiteatteriesitys Kivenkantajat. Esityksen käsikirjoituksesta ja dramatisoinnista vastaa luokanopettaja Riitta Kurkela (KM) ja sen esiintyjät ovat Johanneksen koulun oppilaita. Esityksen ensi-illat nähdään Johanneksen koululla 25. ja 26.4.2012. Harjoitukset ovat käynnistyneet Johanneksen koululla.

Lue lisää ->

Lapsille suunnattu “Kuka jää yksin?” -tanssiteos kiertueelle Pirkanmaan kuntiin

TIEDOTE 26.1.2012
Heti julkaisuvapaa

Teoskuvia ladattavissa osoitteessa http://kukajaayksin.blogspot.com/2011/02/julkaisuvapaita-teoskuvia.html Kuvaaja Kalle Hoisko (nimi mainittava)

Kuka jää yksin? on 3-6 -vuotiaille lapsille suunnattu tanssiteos, joka nähdään tammikuun lopussa kolmessa Pirkanmaan kunnassa. Kiertue vierailee yhteensä seitsemän esityksen voimin Akaalla, Hämeenkyrössä ja Parkanossa. Kuka jää yksin? -kiertueen toteuttaa Sisä-Suomen tanssin aluekeskus yhteistyössä Läntisen tanssin aluekeskuksen kanssa.

Lue lisää ->

Leipää ja sirkushuveja on uuden tanssiryhmän esikoisteos

Tiedote 19.1.2012
Heti julkaisuvapaa

Lataa lehdistökuva tästä (kuva: Hanna Lappalainen, kuvaajan nimi mainittava)

Perjantaina 20.1.2012 klo 19.00 saa Tampereen Hällä-näyttämöllä ensi-iltansa nykytanssiteos Leipää ja sirkushuveja. Teos on uuden, nuorista tamperelaisista freelance-tanssitaiteilijoista koostuvan työryhmän esikoisteos. Lue lisää ->

Leipää ja sirkushuveja – ensi-ilta 20.1.2012

TIEDOTE 11.1.2012
Heti julkaisuvapaa

Lataa lehdistökuva tästä (kuva: Hanna Lappalainen, kuvaajan nimi mainittava)

Tanssivuosi 2012 polkaistaan käyntiin uudella pirkanmaalaisella nykytanssilla, kun Musta Kollektiivin esikoisteos Leipää ja sirkushuveja saa ensi-iltansa Hällä-näyttämöllä perjantaina 20.1.2012 klo 19.00.

Lue lisää ->

Musta Kollektiivin Leipää ja sirkushuveja avaa tanssivuoden 2012

TIEDOTE 21.12.2011
Heti julkaisuvapaa

Lehdistökuva ladattavissa tästä

Sisä-Suomen tanssin aluekeskuksen tanssivuosi 2012 avataan Musta Kollektiivin teoksella Leipää ja sirkushuveja perjantaina 20.1.2012 klo 19.00. Hällä-näyttämöllä nähtävä teos on uuden pirkanmaalaisen tanssiryhmän esikoisteos.

Työryhmä kuvaa teosta ironiseksi ilotteluksi, jossa ulkonäöllä, identiteetillä ja seuralla on merkitystä. Teoksen teemoina ovat yksilön identiteetin muotoutuminen ryhmässä, hyväksytyksi tulemisen tarve ja yhteiskunnan kulutuskulttuuri.

”Teoksessa muotoutuvat yhteen kokeileva äänenkäyttö ja puhutteleva liike, jotka muodostavat jätesäkkien ja vaatteiden kuormittaman, epätodellisen maailman. Näyttämöllä eri kohtaukset nivoutuvat yhteen yllättävällä tavalla” kertoo Musta Kollektiivi.

Musta Kollektiivi on neljän Pirkanmaalla toimivan nuoren ammattitanssijan muodostama työryhmä, joka kokosi rivinsä syksyllä 2010. Leipää ja sirkushuveja on Musta Kollektiivin esikoisteos. Teoksen tuottaa Sisä-Suomen tanssin aluekeskus.

Leipää ja sirkushuveja

Koreografia ja tanssi: Elsa Heikkilä, Maija Ikonen, Helena Kekäläinen ja Nadja Pärssinen

Esitykset Hällä-näyttämöllä (Hämeenkatu 25, Tampere) 20.1.2012 klo 19.00 (ensi-ilta), 21.1.2012 klo 17 ja 19

Liput: 18/10 e
lippuvaraukset: kirsi.soini(a)sisasuomentanssi.fi

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt 9.1.2012 lähtien:

Kirsi Soini
Sisä-Suomen tanssin aluekeskus
044 023 8138 / kirsi.soini(a)sisasuomentanssi.fi

Tosiasiallisesti 2 Hällässä perjantaina 18.11.2011

TIEDOTE 16.11.2011
Sisä-Suomen tanssin aluekeskus

Akrobatia ja tanssi kohtaavat Sirkumstanssi kollektiivin esityksessä

Perjantaina 18.11.2011 klo 19 vierailee Hällä-näyttämöllä Sirkumstanssi kollektiivi esityksellään Tosiasiallisesti osa 2, joka on päivitetty versio syksyllä 2010 Teatteri Telakalla ensi-iltansa saaneesta teoksesta. Tosiasiallisesti nähtiin ensimmäistä kertaa Sisä-Suomen tanssin aluekeskuksen järjestämällä Tilaviikolla, ja nyt teoksesta nähdään uusi, päivitetty versio.

Lue lisää ->

Kuuden tunnin TanssiMaratooni avaa Liikettä!-festivaalin

Tiedote 1.11.2011
Julkaisuvapaa

TanssiMaratooni ja Liikettä!-festivaalin avajaiset perjantaina 11.11.2011 klo 13-19 Tampereen rautatieasemalla

Liikettä!-taidetanssifestivaalin avajaiset järjestetään tänä vuonna Tampereen rautatieasemalla, jonne kuusi pirkanmaalaista tanssitaiteilijaa luo kuuden tunnin ajaksi elävän taideteoksen. Jatkuvassa liikkeessä oleva teos on esillä perjantaina 11.11.2011 klo 13-19.

Lue lisää ->

Pirkanmaa ja Häme

Toiminnanjohtaja
Piia Kulin
gsm. 050 552 1138
piia.kulin(at)sisasuomentanssi.fi

Postiosoite:
Sisä-Suomen tanssin aluekeskus
Ahlmanintie 63
33800 Tampere

Keski-Suomi

Toiminnanjohtaja
Pauliina Lapio
gsm. 044 399 2234
pauliina.lapio(at)sisasuomentanssi.fi

Postiosoite:
Sisä-Suomen tanssin aluekeskus
Asemakatu 6
40100 Jyväskylä