Tilan taju-työryhmä Työryhmään kuuluvat neljä pirkanmaalaista freelance-tanssijaa: Maria Kananen, Sara Kovamäki, Sini Repo ja Outi Yli-Viikari. Konseptista
ja koreografiasta vastaa nykytanssikoreografi Petri Kekoni. Hän kuvailee aihetta seuraavalla tavalla:
"Tilan rooli on aikaisemasakin tuotannossani ollut
tärkeä ja rakas. Välillä huomaan sen ollen liiaksikin itsestäänselvyys. Suhde tilaan on minulle jotain, joka
perustelee ja osin myös synnyttää liikkeen. Tampereella alistamme sekä ulkoisen että sisäisen
tilan käsitteen tutkimuksen kohteeksi. Tutkimme kuinka tilasta kasvaa tilanne, kuinka kylmästä arkkitehtuurista
syntyy inhimillinen ja raivoisakin suhde."
Tilan taju-tanssiteoksen työryhmän tarkoituksena on hakea materiaalia ja innoitusta tekemällä excursioita Tampereen eri kaupunkimiljöihin. Kaupunkilaiset voivat läsnäolollaan ja mielipiteillään jättää jälkensä teokseen.
Ennen kesäkuun esityksiä Tilan tajun tanssijat jalkautuvat Tampereen kaduille ja toreille kaupunkitilaharjoituksiin torstaina 3.3 klo 17-19 ja perjantaina 4.6.klo 13-15. Varmimmin tanssijat löytää vilkkailta paikoilta ihmisvilinästä: Keskustorilta, Laukontorilta, rautatiaseman läheisyydestä, Kunkinkaankadulta, Hämeenkadulta... Kaupunkitilaharjoitusten yhteydessä jaettavilla erityisflaiereilla pääsee katsomaan itse esitystä alennettuun hintaan: yhdellä flaierilla saa ovelta kaksi alehintaista lippua (á 10 euroa). Harjoituksilla on säävaraus.
Seuraa työryhmän pitämää blogia osoitteessa
http://tilantaju.blogspot.com/