Yhteisötanssifestivaali 2014

Print

Yhteisötanssifestivaali 2014 järjestettiin Tampereella 14.-16.8.2014 teemalla ikä ja sukupolvien kohtaaminen.

Tutustu vuoden 2014 OHJELMAAN
Kuvagalleriassa kuvia Sisä-Suomen tanssin aluekeskuksen juhlavuoden teoksesta Liikettä monessa polvessa (kor. Marjo Hämäläinen)

Yhteisötanssifestivaali tuo esille yhteisöllistä ja voimaannuttavaa tanssitaidetta kaikille ihmisryhmille. Festivaali tuo tanssin ihmisten arkeen ja tarjoaa mahdollisuuksia pysähtyä taiteen äärelle yhdessä muiden kanssa katsellen, kuunnellen, tanssienkin.

Festivaalilla tullaan kolmen päivän aikana näkemään esityksiä ja kokemaan työpajoja sekä yhteisiä yhteisötanssihetkiä esimerkiksi kaikille avoimien yhteisötanssien myötä. Mukana on yhteisötanssiryhmiä, ammattilaisia ja harrastajia. Kansainvälisenä vieraana festivaalilla on tänä vuonna Christopher Thomson (UK), joka alustaa keskukstelua taiteen ehdoista suhteessa hyvinvoinnin tavoitteisiin Metson Martikainen -salissa perjantaina 15.8.

Festivaalin päätöspäivänä nähdään Monitoimitalo 13:n Wivi Lönn -salissa Marjo Hämäläisen improvisaatioon pohjautuva Liikettä monessa polvessa, joka on Sisä-Suomen tanssin aluekeskuksen 10-vuotisjuhlavuoden teos. Kaksiosaisessa teoksessa nähdään äidin ja 7-vuotiaan tyttären duetto, sekä viiden eri sukupolvea edustavan ammattitanssijan liikkeellinen keskustelu. Teosta on tukenut Taiteen edistämiskeskuksen Pirkanmaan toimipiste.

Festivaali levittäytyy jälleen pääkirjasto Metson lisäksi ympäri kaupunkia, niin sisä- kuin ulkotiloihin. Taysissa nähdään kantaesitys Tanssiteatteri Auracon herkkävireisestä esityksestä Mun silmät sun silmät torstaina 14.8., ja lauantaina mennään metsään Metsän Muisti -työpajan kanssa. Uutena tapahtumapaikkana on Lielahtikeskus, jossa tanssitaan festivaalin jokaisena tapahtumapäivänä. Näin festivaali levittäytyy aiempaa laajemmin myös keskustan ulkopuolelle ja tavoittaa näin toivottavasti myös sivukirjastojen kävijöitä.

Festivaalin kaikkiin esityksiin ja tapahtumiin on yleisöllä vapaa pääsy, mutta työpajoihin toivotaan ennakkoilmoittautumisia.

Yhteisötanssifestivaalin järjestää Yhteisö tanssii ry. Yhteistyössä mukana ovat Tampereen kaupunginkirjasto ja Sisä-Suomen tanssin aluekeskus. Festivaalia ovat tukeneet Tampereen kaupungin kulttuuripalvelut, Taiteen edistämiskeskuksen Pirkanmaan toimipiste sekä Taiteen edistämiskeskus.

Festivaalin taiteellisena johtajana toimii yhteisötanssitaiteilija Marjo Hämäläinen.

Yhteisötanssifestivaalin 2014 ohjelmisto on julkaistu ja se löytyy kokonaisuudessaan osoitteesta www.yhteisotanssi.fi

 

 

Pirkanmaa ja Häme

Toiminnanjohtaja
Piia Kulin
gsm. 050 552 1138
piia.kulin(at)sisasuomentanssi.fi

Postiosoite:
Sisä-Suomen tanssin aluekeskus
Yliopistonkatu 58 D
33100 Tampere