26.-29.8.2010 järjestettävä Yhteisötanssifestivaali on lajissaan Suomen ensimmäinen. Sisä-Suomen tanssin aluekeskuksen, Yhteisö tanssii ry:n ja Tampereen kaupunginkirjaston yhteistyössä järjestämä festivaali on suunnattu ihan kaikille ikään tai sukupuoleen katsomatta. Tapahtuma tuo tanssin kaupungin kaduille ja puistoihin, sinne missä ihmisetkin ovat.
Päätapahtumapaikkana festivaalille on pääkirjasto Metso, jonka kakkoskerroksen iso luentosali (LS1) on tapahtumapaikkana monille festivaalin esityksille. Luvassa on mm. useita esityksiä, Runosta tanssiksi -työpaja, eettisyysseminaari sekä yhteisöllinen performanssi Lemmin minä sinut hankeen. Tanssimassa mukana on tanssin ammattilaisia ja harrastajia sekä yhteisötanssiryhmiä. Suurin osa esityksistä on ilmaisia.
Festivaalia ovat tukeneet Tampereen kaupungin kulttuuripalvelut ja Valtion tanssitaidetoimikunta.
Taiteellisena johtajan toimii Marjo Hämäläinen.
Näille sivuille päivitetään ajankohtaista tietoa tapahtumasta, ohjelmasta ja esityksistä
Tapahtumalla nyt omat sivut myös Facebookissa.