Kansainvälinen tanssin päivä 29.4.2015

Tanssin päivä 15

TIEDOTE 1.4.2015
julkaisuvapaa

KANSAINVÄLINEN TANSSIN PÄIVÄ TÄYTTÄÄ TORIN HÄMEENLINNASSA

Tanssin päivän tapahtuma kokoaa keskiviikkona 29.4. klo 17 alkaen Hämeenlinnan torille ison joukon kanta-hämäläisiä tanssikouluja, -tyylejä ja -lajeja. Tänä vuonna mukana ovat myös Kaurialan koulun ja Ammattiopisto Tavastian liikuntaryhmät. Tapahtumassa esiintyvät Sibelius-opisto, Vanajaveden opisto, Tanssi- ja Liikuntakeskus, Petite Ballerina, IhaNaiset, Bellazes, Carmenin Kenkä, sekä Hämeenlinnan balettiopisto. Tapahtuman avaa tanssin läänintaiteilija Isto Turpeinen lukemalla tanssin päivän julistuksen. Tapahtumassa jaetaan myös perinteikäs Tanssin päivän ruusu ansioituneelle hämäläiselle tanssivaikuttajalle. Tanssin päivän kruunaa torille levittäytyvä yhteisnumero, jonka suunnittelusta ovat vastanneet tanssitaiteilijat Tanja Kunnari ja Heidi Wasko.

Kansainvälistä tanssin päivää vietetään 29.4. tanssin uudistajana tunnetun Jean-Georges Noverren (1727-1810) syntymäpäivänä. Kansainvälisen Teatteri-instituutin tanssikomitea nimesi huhtikuun 29. päivän Kansainväliseksi tanssin päiväksi vuonna 1982. Suomessa tanssin päivää on vietetty jo vuodesta 1981 lähtien. Hämeenlinnassa tanssin päivän tapahtuman järjestää Hämeenlinnan seudun tanssin ammattilaiset ry / Sisä-Suomen tanssin aluekeskus. Tapahtumaa tukevat Rosso, Hämeenlinnan Tanssin Tehdas ry, Terassikahvila Birgitta, Parturi-kampaamo Erika, sekä Viuhkakauppa.fi.

Lisätiedot:
Tuottaja Tanja Kunnari
040 961 2499
hsta@sisasuomentanssi.fi

www.facebook.com/hmlseuduntanssinammattilaiset
www.sisasuomentanssi.fi/kanta-hame

Pirkanmaa ja Häme

Toiminnanjohtaja
Piia Kulin
gsm. 050 552 1138
piia.kulin(at)sisasuomentanssi.fi

Postiosoite:
Sisä-Suomen tanssin aluekeskus
Yliopistonkatu 58 D
33100 Tampere